Mainos

Laitaoikeistolaiseen ideologiaan kuuluu uusvanhan arkkitehtuurin ihannointi

Laitaoikeiston mukaan ”kaunista” on arkkitehtuuri, jolla on valkoiset, eurooppalaiset juuret ja ”rumaa” moderni, pelkistetty tyyli, kirjoittaa arkkitehtiopiskelija Lotta Uusimäki. Uusimäen mukaan “kauniimman” arkkitehtuurin vaatimus ohjaa huomion pois rakentamisen todellisesta ongelmasta, joka on kestämättömyys.

Teksti Lotta Uusimäki
Donald Trumpin hallinnon näkyvimpiä rakennushankkeita on uusi juhlasali Valkoisen talon itäsiiven paikalle. Kuva: Shalom Baranes Associates

Sosiaalisessa mediassa olen oppinut, että ”kaunis” tarkoittaa vanhaa ja koristeellista, toisaalta vanhan näköinenkin riittää. ”Rumaa” on se mitä nyt rakennetaan – se mikä on modernia.

Ennen arkkitehtuurin opiskelua ajattelin itsekin uusvanhan olevan ratkaisu nykyarkkitehtuurin ongelmiin. Pala palalta opiskelujen edettyä olen ymmärtänyt arkkitehtuurin tarkoittavan paljon muutakin kuin ”kauneutta” silmälle sekä tavoittelevan jotain paljon merkityksellisempää – kokemuksellisuutta.

Laitaoikeistolta olen oppinut, että ”kaunista” on arkkitehtuuri, jolla on valkoiset eurooppalaiset juuret. ”Rumaa” arkkitehtuuri, jonka tyyli on pelkistetty, moderni ja paikantamaton.

Tämän opittuani olen ymmärtänyt, kuinka vahingollista minunkin aiempi ajatteluni on ollut arkkitehtuurille ja kuinka kyseisestä ajattelusta tulee herkästi osa laitaoikeistolaista ideologiaa. Nyt tiedän, että arkkitehtuurissa rehellisyys ajalle, kokijalle ja tarkoitukselle ovat kauneinta. Nykyrakentamisen suurin ongelma ei ole ulkonäkö vaan sen ekologinen kestämättömyys. 

Arkkitehtuuri politiikan välineenä

Elämme aikaa, jossa totuuden ja faktojen arvo vähenee ja mielipiteen, hyvän tarinan sekä kokemuksen arvo korostuu. Yksi suurimmista syistä tähän on sosiaalisen median kasvu merkittäväksi tietolähteeksi perinteisen median rinnalle. Sosiaalista mediaa ohjaavat algoritmit, jotka eivät etsi totuutta vaan suosittelevat omia uskomuksia vahvistavaa sisältöä. 

Algoritmit suosivat laitaoikeiston ytimekkään populistista ja polarisoivaa tyyliä. Muut poliittiset suuntaukset ovat auttamattomasti jäljessä kamppailussa näkyvyydestä. Tästä etumatkasta johtuen laitaoikeiston poliittinen voima ei ole mitattavissa vain edustajainpaikkojen määränä tai vaalimenestyksenä. Todellinen voima on viestin tavoittavuudessa ja ideologian houkuttelevuudessa.

Kyse ei ole viattomasta esteettisestä mieltymyksestä, vaan halusta tehdä selväksi, kenellä on historiaan ja etnisyyteen perustuva valta ja oikeus alueeseen.

Nostalgisointiin ja perinteisyyteen nojautuva ideologia käy kaupaksi tällaisina aikoina, joita leimaa epävarmuus ja perinteisten arvojen haastaminen. Turvaa etsitään menneisyydestä. Ideologiansa levittämiseksi laitaoikeisto käyttää metapolitiikkaa eli pyrkii muokkaamaan ja venyttämään yhteiskunnan arvoja ja normeja ideologiaansa mukaileviksi. Usein välineinä ovat tavallisesti päivänpolitiikan ulkopuolelle jäävät aiheet, kuten kieli, kulttuuri ja identiteettikysymykset, tai vaikka arkkitehtuuri.

Laitaoikeiston tapauksessa kyse ei ole viattomasta esteettisestä mieltymyksestä, vaan halusta tehdä selväksi, kenellä on historiaan ja etnisyyteen perustuva valta ja oikeus alueeseen sekä lupa kokea siihen henkistä yhteyttä. Tässä yhtälössä arkkitehtuuria käytetään valkoisen, länsimaisuutta korostavan ideologian fyysisenä olomuotona osana metapolitiikkaa. 

Aikamme tunnetuin oikeistopopulisti on Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, joka on käyttänyt ahkerasti eurooppalaisia valkoisia juuria korostavaa arkkitehtuuria valtansa jatkeena. Trumpin vuonna 2025 allekirjoittama Making federal architecture beautiful again -asetus teki klassisesta ja perinteisestä arkkitehtuurista suositeltavan tyylin liittovaltion rakennuksissa modernismin, brutalismin ja dekonstruktivismin sijaan.

Esimerkkejä löytyy myös lähempää. Naapurimaassamme Ruotsissa laitaoikeistolainen puolue ruotsidemokraatit esitteli osana vuoden 2022 valtiopäivävaalikampanjaansa perinteisen ruotsalaisen talon punaisella laudoituksella ratkaisuna asumiseen ja turvallisuuteen. Nimeltään se on Sverigehuset.

Saksassa hurjasti suosiotaan kasvattanut laitaoikeistolainen Alternativ für Deutschland -puolue (AfD) on tukenut useita hankkeita, jotka heidän mukaansa kasvattavat ”positiivista kansallista identiteettiä”. Tällaisiin lukeutuu muun muassa liittoutuneiden pommituksissa vuonna 1945 tuhoutuneen potsdamilaisen Garnisonkirchen uudelleen rakentaminen kahdeksankymmenen vuoden jälkeen. Kirkko liittyi vahvasti Adolf Hitlerin ja natsien valtaannousuun 1930-luvun alussa.

Washingtoniin suunnitellun 76-metrisen riemukaaren on tarkoitus juhlistaa tänä vuonna vietettyä Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksen 250-vuotisjuhlaa. Kuva: Harrison Design
Toisessa maailmansodassa pahoin vaurioituneen ja 1960-luvulla lopullisesti puretun Garnisonkirchen tornia rakennetaan uudelleen Potsdamissa Saksassa elokuussa 2023. Vuonna 1735 valmistuneen barokkikirkon arkkitehti oli Philipp Gerlach. Tornin pitäisi valmistua täyteen mittaansa vuonna 2027, mutta kirkkosalin rakentaminen on vielä epävarmaa. Kuva: Raimond Spekking & Elke Wetzig / Wikimedia Commons

Irrallista populismia

Suomessa mikään valtaa pitävä puolue ei ole vielä ryhtynyt uusvanhan ja perinteisen arkkitehtuurin puolustajaksi yhtä konkreettisesti. Jääkin nähtäväksi, rantautuuko ilmiö ensi kevään eduskuntavaalien alla meillekin. Facebookin Arkkitehtuurikapina-ryhmässä olisi yli 20 000 ”kauniista” uusvanhasta arkkitehtuurista kiinnostunutta äänestäjää houkuteltavana. 

Ei ole myöskään poissuljettua, etteikö jokin muu poliittinen aate voisi omaksua ”kauniin” arkkitehtuurin kaipuuta osaksi politiikkaansa. Se ei varsinaisesti tee ilmiöstä vähemmän vahingollista vaan olisi päinvastoin merkki laitaoikeiston metapolitiikan onnistumisesta.

”Kauneuden” kaipuun lisäksi laitaoikeistoa ja uusvanhaa arkkitehtuuria kannattavia liikkeitä yhdistää niiden suosio verkossa ja sosiaalisessa mediassa sekä toiminta yli valtiorajojen. Moni ryhtyy tietämättään tämän vihamielisen viestin levittäjäksi. On mahdotonta erottaa sosiaalisen median perusteella, kuinka monella ”kauniin” arkkitehtuurin kaipaajalla on taustalla vihamielinen agenda pelkän esteettisen mieltymyksen sijaan.

Uusvanhat rakennukset jäävät usein kulissimaisiksi ratkaisuiksi, jotka eivät sitoudu paikkaansa.

Arkkitehtuuri kertoo aina jotain omasta ajastaan. Uskallan väittää, ettei mikään tyylikausi ole syntynyt arkkitehtien aloitteesta. Uudet tyylit muodostuvat enemmän tai vähemmän orgaanisesti vallitsevan yhteiskunnallisen ilmapiirin, rahan, tarpeiden ja uusien keksintöjen sanelemana. 

Kerrostuessaan tyylit kommentoivat edeltäjiään niitä lainaten ja niihin pesäeroa tehden, mikä on yksi arkkitehtuurin hienouksista. Tästä muodostuu osa kulttuuriperintöämme. Onko kulttuuriperintö kuratoitua ja mahdollisimman kaunista – vai todenmukaista? Pelkän estetiikan sijaan arvostuksen tulisi perustua rakennuksiin käytettyyn energiaan, materiaaleihin ja työhön.

Mitä uusvanha tyyli siis kertoisi ajastamme? Eskapismista? Populismista? Siitä, ettemme reagoineet rakentamisen kestämättömyyteen tarpeeksi ajoissa? Siitä, miten ihmiset lähtivät mukaan laitaoikeiston ideologiaan – taas? 

Uusvanhat rakennukset jäävät usein kulissimaisiksi ratkaisuiksi, jotka eivät sitoudu paikkaansa. Ne ovat irrallista arkkitehtonista populismia, jolla kerätään maksimaalinen taloudellinen hyöty. Esimerkkejä tästä on Euroopassa paljon, mutta Helsingin Kruunuvuorenrannassakin, kaukana keskustan jugendista, on parhaillaan rakenteilla jugend-inspiroituneita kerrostaloja.

Koirasaareen Helsingin Kruunuvuorenrannassa rakennetaan jugend-henkisiä kerrostaloja. Kuva: Huttunen-Lipasti arkkitehdit

Kauneuden kaipaajat haastavat arkkitehteja

On yhdentekevää, onko uudisrakennus ”kaunis” vai ”ruma”, jos sen ydin on kestämätön. Tästä näkökulmasta uuden rakentaminen ja purkaminen on lähtökohtaisesti aina ”rumaa”. Koska emme voi lopettaa rakentamista, ”kauneinta” on olevasta rakennuskannasta huolehtiminen: sen korjaaminen, kunnossapito ja uudelleenkäyttö. Purkamisesta ilman päteviä perusteluja pitäisi tulla eettisesti ja taloudellisesti ”rumaa”. Uudisrakentamisen painoarvon vähentäminen vaatisi taloudellisten ajureiden ja koko rakennusalan uudelleen määrittelyä. Tähän tarvittaisiin poliittisia voimia.

Kestävämpi rakentaminen tarkoittaa yltäkylläisyydestä luopumista, rajojen tiedostamista sekä tottumusten haastamista, mutta rumempaa tai ankeampaa elämän tai arkkitehtuurin ei silti tarvitse olla. Kestävä rakentaminen tarkoittaa ennemminkin ankeuden ja rumuuden välttämistä tulevaisuudessa. 

Arkkitehdit ovat avainasemassa sen määrittelyssä, mitä ja miten rakennetaan, julkisivukeskeisyyden haastamisessa sekä pehmentäntämässä laskua kestävämpään rakentamiseen. Arkkitehdeilla on myös mahdollisuus määritellä itsensä uudelleen, ei vain tyytyä olemaan olosuhteiden uhreja.

On osittain arkkitehtien vastuulla keksiä, miten kestävyydestä saataisiin yhtä intohimoinen keskustelunaihe kuin kauneudesta.

Vaikka emme haastaisi edes itseämme, laitaoikeisto ja ”kauneuden” kaipaajat tekevät sen kyllä. Osa laitaoikeistolaista pelikirjaa on myös asiantuntijuuden haastaminen. Hyvä mielipide menee helposti faktojen edelle, arkkitehtuurissakin. Laitaoikeistolle arkkitehdit ovat valkoisen ”kansan” mielipiteen, edun ja hyvinvoinnin sivuuttava elitistinen ammattikunta, joka pyrkii tuottamaan vain kylmää, monistettavaa ympäristöä.

Onkin tärkeää, että asiantuntijoina arkkitehdit ja myöskään me opiskelijat emme itse osallistu osaamisemme vähättelyyn. On tärkeää tiedostaa, millaisia suoria vaikutusyrityksiä alaan kohdistuu ja miten ne voivat kehittyä yllättävänkin nopeasti. Politiikka vaikuttaa arkkitehtuuriin väistämättä, minkä vuoksi olemme tahtomattammekin osa laitaoikeiston käymää kulttuurisotaa.

Nykyisen kestämättömän rakentamisen käärimistä ”kauniiseen” kuoreen ei tule normalisoida tai pitää ratkaisuna. Se on vain oireiden lievitystä puuttumatta juurisyihin. Pikkusormen antaminen tälle aatteelle tarkoittaa laitaoikeistolaisen vihamielisen ideologian ja yhteiskunnan normien venytyksen onnistumista. 

On osittain arkkitehtien vastuulla keksiä, miten kestävyydestä saataisiin yhtä intohimoinen keskustelunaihe kuin kauneudesta. Onko sen tiellä aiheen faktapohjaisuus, epätrendikkyys, algoritmit vai poliittisen tuen puute? Suhtaudummeko nykyisinä ja tulevina arkkitehteinä itsekään asiaan tarpeeksi intohimoisesti? 

Lotta Uusimäki on arkkitehtuurin maisteriopiskelija Aalto-yliopistossa.

Mainos