Oulun sairaalakilpailun voittajaksi valittiin 1960-luvulla ”tehokkuusajattelua” inhimillisempi vaihtoehto – nyt sen tilalle on rakennettu uusi, tehokkaampi rakennus
Oulussa puretaan parhaillaan 1960-luvulla pidetyn arkkitehtuurikilpailun tuloksena syntynyttä yliopistollista keskussairaalaa. Uusi sairaalarakennus muistuttaa kilpailussa lunastettua ehdotusta, jonka tuolloin katsottiin edustavan jo vanhentunutta, korkeaa ja tehokasta rakennustyyppiä, Janne Pihlajaniemi kirjoittaa.

Hyvät häviäjät -juttusarja nostaa esiin kiinnostavia kilpailuehdotuksia vuosien varrelta. Sarja juhlistaa suomalaisten arkkitehtuurikilpailujen 150-vuotista historiaa.
Arkkitehtiliiton hallitus päätti vuonna 1965 julkaista arkkitehtuurikilpailujen tulokset seuraavasta vuodesta lähtien omassa lehdessään, jonka aikataulu ei ollut riippuvainen Arkkitehti-lehden ilmestymisestä.
ARK-arkkitehtuurikilpailuja-lehden ensimmäisessä numerossa vuonna 1966 sen kerrottiin esittelevän jatkossa kaikki yleiset arkkitehtuurikilpailut sekä kilpailutoimikunnan valinnan mukaan korkeatasoisia kutsukilpailuja, mahdollisuuksien mukaan myös kansainvälisiä kilpailuja. Lisäksi lehdessä julkaistaisiin ”toimituksen harkinnan mukaan […] myös tilattua kritiikkiä ja katkeroituneiden kilpailijoiden jälkipurkauksia”.
Perinne esitellä kilpailujen tulokset omassa julkaisussaan on jatkunut tähän päivään saakka, joskin 1970-luvun puolivälissä julkaisu palasi Arkkitehti-lehden liitteeksi ja sen julkaisuaikatauluun. Kilpailuliitteestä on tullut tärkeä arkkitehtuurikilpailuperinnettämme ylläpitävä instituutio, joka on toiminut monille kilpailujen tekijöille myös laadukkaana itseopiskelumateriaalina.
Kilpailuliitteeseen tutustuminen herättää ajatuksia siitä, miten tietyt ratkaisut näyttäytyvät eri aikoina uusina tai vanhoina.
Vuoden 1966 ensimmäisessä kilpailuliitteessä julkaistiin Oulun yliopistollisen keskussairaalan arkkitehtuurikilpailun tulokset.
Kilpailun yleisarvioinnissa todetaan, että ”useimmat kilpailijat ovat tutkineet ratkaisumahdollisuuksia, joita enemmän tai vähemmän itsenäisiksi toimintayksiköiksi jaettu, suhteellisen matala rakennustapa tarjoaa vastakohtana keskitetylle korkealle sairaalatyypille”. Yksi tällaisen korkean sairaalatyypin edustajista oli vuonna 1965 valmistunut Meilahden sairaala Helsingissä.
Tuomaristo piti kilpailun tulosta reaktiona valta-asemaan nousseelle tehokkuusajattelulle ja näki matalampaan, vuosisadan vaihteessa käytössä olleeseen paviljonkityyppiin perustuvissa ehdotuksissa arvokkaita ja inhimillisiä piirteitä, jotka edustivat tuolloin jälleen uutta ajattelua.
Kilpailun ensimmäisen palkinnon sai arkkitehti Reino Koivulan avustajineen laatima ehdotus Missä lintuset laulaa.
Lunastuksen sai arkkitehti Seppo Valjuksen avustajineen laatima ehdotus Medipolis, vaikka sen voidaan tulkita edustaneen tuolloin jo vanhentuneena pidettyä korkeampaa, keskitetympää ja tehokkaampaa sairaalamallia. Valjuksen ehdotusta kiiteltiin muun muassa sen sisäisistä järjestelyistä, mutta arkkitehtuuria pidettiin ”korkeuteen nähden leveistä rakennuskappaleista johtuen painavan tuntuisena”.



Koivulan voittajaehdotus valittiin myös jatkosuunnittelun pohjaksi, ja yli 200 000 kerrosneliömetriä käsittänyt sairaala valmistui vaiheittain 1970-luvun kuluessa. Rakennus ei ehtinyt saavuttaa viidenkymmenen vuoden ikää ennen kuin se päätettiin purkaa. Viime vuonna aloitetut purkutyöt on tarkoitus saada päätökseen ensi vuoden aikana.
Purettavan sairaalan viereen on jo valmistunut uusi sairaalarakennus, joka edustaa jälleen korkeampaa, keskitetympää ja tehokkaampaa mallia. Uudessa ratkaisussa voi nähdä yllättävän paljon yhtymäkohtia Valjuksen kuuden vuosikymmenen takaiseen lunastettuun ehdotukseen.
Kilpailuliitteeseen tutustuminen herättää monia ajatuksia muun muassa siitä, miten tietyt ratkaisut näyttäytyvät eri aikoina uusina tai vanhoina, sekä siitä, mitä kestävyys arkkitehtuurissa lopulta tarkoittaa.
Kilpailun tulokset on julkaistu ARK-arkkitehtuurikilpailuja-lehden numerossa 1/1966.




