1/2021 Kriisi

Koronaviruspandemia on osoittanut, että ennakoitu kehitys voi helposti saada uuden suunnan odottamattoman kriisin seurauksena. Samalla käynnissä on ilmastokriisi ja monia muita kriisejä, joilla kaikilla on vaikutuksensa myös arkkitehtuuriin.

Numeron artikkelit nostavat esiin kriisien moninaisuuden ja niiden erilaisia seurauksia. Koronaviruspandemia on tyhjentänyt kaupunkitilat, mutta samaan aikaan nostanut esiin uudenlaisia kaupunkiaktivismin ja tilan haltuunoton muotoja. Sara Kärpänen haastatteli aiheesta kolme asaintuntijaa. Pian julkaistavan Kenen kaupunki? -kirjan toimittajat pohtivat Helsingin tämänhetkisen kaupunkisuunnittelun ongelmia. Tampereen yliopiston ja Aalto-yliopiston tutkijat taas hahmottelevat suuntaviivoja sille, millaista mukautumiskykyä rakennetussa ympäristössä tarvitaan, jotta se kykenee selviämään erilaisista, yllättävistäkin kriiseistä.

Numerossa esitellään sarja viime vuoden aikana suomalaisissa arkkitehtitoimistoissa tehtyjä suunnitelmia. Millaisen perustan ne muodostavat kriisinjälkeiselle arkkitehtuurille? Lehdessä esiteltävät rakennukset edustavat puolestaan laadukasta arjen arkkitehtuuria. Huolellisesti suunnitellut päiväkodit, oppilaitokset, asunnot ja palvelutalot muistuttavat arkkitehtuurin perustehtävästä tarjota suojaa, kun arkinen ympäristö muuttuu yllättäen kriisin myötä pelottavaksi ja vaaralliseksi.

Tilaa lehti

Tilaa irtonumero

Sisältö

Pääkirjoitus | Arkkitehtuuri vuonna yksi

Kriisi ei tule yksin
Sofie Pelsmakers, Jenni Poutanen, Sini Saarimaa, Katja Maununaho, Saija Toivonen

Julkisen tilan vallankumous
Sara Kärpänen

Suuntaviivoja jälleenrakennukselle
Laura Berger

Korona-ajan arkkitehtuuria

Piirustuspöydällä | Vapaus vastaan turvallisuus
Kirsti Sivén, Asko Takala

Kenen ehdoilla kaupunkia tehdään?
Kristo Vesikansa

PROJEKTIT

→ Lauttasaaren päiväkoti
Arkkitehtitoimisto Luutonen

Haastattelu | Metsikkö muurien suojassa

EduCity
Sigge Arkkitehdit

Haastattelu | Valoisa kohtaamispaikka

Asuinkerrostalo Bredanportti
Playa Arkkitehdit

Arvio | Koivuhovin pikku prinssi
Sanna Meriläinen

Puistonmäen palvelutalo
Studio Puisto Arkkitehdit

Haastattelu | Kehyksiä arjen elämyksille

Uusin silmin | Ruoholahden kanava
Kristo Vesikansa

ARVIOT

Kirja | Mikko Laaksonen: Betoni ja modernismi. Arkkitehti Pekka Pitkänen 1927–2018 (Petteri Kummala)

Valokuvakolumni | 20.3.2020
Tuomas Uusheimo

Sofie Pelsmakers, Jenni Poutanen, Sini Saarimaa, Katja Maununaho, Saija Toivonen

Arkkitehtitoimisto Luutonen