ark
Hyytiälän metsäaseman uusi päärakennus tuo tuulahduksen Japania suomalaiseen järvimaisemaan.
Kuva: Marko Huttunen Helsinki-Vantaan lentokentän kupeessa työpaikkakeskittymä muuntuu vähitellen käveltäväksi kaupunginosaksi. Alueen uusin vetonaula on pieni tapahtumapaviljonki, jolla on kokoaan suurempi tehtävä.
Arkkitehti-lehden numerosta 1970-luvun kynnykseltä löytyy modernistinen manifesti.
Esseekokoelma puuarkkitehtuurista tarjoaa lyhyitä tekstejä nykyajan nopeaan sykliin.
1960- ja 70-lukujen rakennuksille olisi tarjolla purkamisen lisäksi useita mahdollisia tulevaisuudenkuvia.
Reima Pietilä on helppo nähdä edelläkävijänä ajattelutavalle, joka huomioi luonnon samanarvoisena tekijänä ihmisen kanssa, kirjoittaa Kristo Vesikansa.
Lähiöiden harmaiden betonimöhkäleiden lisäksi 1970-luvulla syntyi kauaskantoisia uudistuksia suomalaiseen rakentamiseen ja varsinkin sitä ohjaavaan ajatteluun.
Mikä on puuarkkitehtuurin kiinnostavin kehityssuunta tällä hetkellä? Kysyimme puun parissa työskenteleviltä arkkitehdeilta, millaisesta puuarkkitehtuurista he haaveilevat.
Ensimmäistä kertaa Venetsian arkkitehtuuribiennaalin historiassa huomion kohteeksi nousee Afrikka.
Kaupunkirakenne tiivistyy usein lähimetsien kustannuksella, mikä ei aina miellytä asukkaita saati ole ekologisesti kestävää. Toisiinsa kietoutuneisiin ongelmiin voi etsiä ratkaisua laajentamalla huolenpidon piiriä ihmistä laajempaan maailmaan.
Venetsian arkkitehtuuribiennaalista voi löytää niin itse biennaali-instituutioon kuin kestävän kehityksen nimissä tehtyihin teknologiaratkaisuihin kohdistuvaa kritiikkiä.
Moratorio on erityisen ajankohtainen käsite nyt, kun keskustelu modernin rakennuskannan kohtalosta käy kiivaana.
Maahanmuuttajataustaiset yrittäjät on usein sivuutettu suomalaisia lähiöitä uudistettaessa. Ruotsin uudistushankkeet tarjoavat toisenlaisen esimerkin.
Kaupunkiaktivismissa on muutospotentiaalia, joka saattaa lopulta muuttaa myös siihen osallistuvat arkkitehdit itsensä.
Uudella palstalla arkkitehdit ottavat kantaa ajankohtaiseen kysymykseen.
