Tarkasti puiden lomassa
Energiatehokkuus ja tontilla kasvavat tammet ohjasivat AFKS Arkkitehteja Vantaan Vaaralan päiväkodin suunnittelussa.
Oppeja koulusta
Suomen ensimmäinen massiivipuinen koulurakennus Kuhmon Tuupalaan rakennettiin paikallisen tehtaan tuottamista elementeistä. Rakennusmateriaali tuotti uutta tietoa myös suunnittelijoille.
Rakennus, joka katosi – Alvar Aallon Viipurin kirjasto
Laura Bergerin vuonna 2018 valmistunut väitöskirja Aalto-yliopistoon käsittelee Viipurin kirjaston vaiheita.
Neroyksilöstä arkkitehtikollektiiviin
Ajatus arkkitehdista maailmanparantajana ei ole yksinomaan positiivinen kehityssuunta, jos arkkitehtuurin tuotantoa ja arkkitehdintyötä ei määritellä uudelleen rakenteellisella tasolla, kirjoittaa Aleksi Lohtaja.
Sukupuolittuneita näkymiä
Arkkitehdintyön tasa-arvon edistämiseen ja sukupuolittuneiden rakenteiden purkamiseen tarvitaan kaikkia arkkitehtuurin parissa työskenteleviä, kannustaa Hanna Tyvelä.
Virkeyttä väreistä, voimaa valosta
Arto Sipinen suunnitteli Jyväskylän yliopistokampukselle kirjaston 1970-luvun alussa. Päivi Lukkarinen tarkastelee pian peruskorjattavan kirjaston rakennushistoriaa ja arkkitehtuuria.
Studiolla Jenni Poutanen – Ammattina monimuotoisuus
Arkkitehti ja yliopisto-opettaja Jenni Poutanen tutkii ja kehittää työn ja opetuksen tiloja sekä opettaa rakennussuunnittelua Tampereen yliopistossa. Jennille arkkitehtuurin tutkimus hahmottuu suunnittelua tukevana toimintana.
Studiokurssi: Structuralism – Patterns of Interaction
Kuinka digitaaliset työkalut voisivat vaikuttaa arkkitehtuuriajatteluun? Aalto-yliopiston arkkitehtuurin studiokurssi tutki teemaa syyslukukaudella 2018.
Oodi kaikelle
Helsingin keskustakirjasto Oodi on ladattu yli kymmenen vuoden ideointiprosessin aikana toiveilla, joista useat se tuntuu jo kolmen kuukauden toiminnan jälkeen täyttäneen.